Thermal Storage Finland (TSF) jatkaa strategiansa mukaista työtä kohti kannattavaa kasvua ja kansainvälistymistä. Yhtiö on jo julkaissut ensimmäisen aiesopimuksen Saksaan toimitettavasta hybridilämpövoimalasta ja tarjouskanta Suomessa kehittyy suunnitelmien mukaisesti. Kiinnostus CO2- vapaata lämmitystä kohtaan on tällä hetkellä erittäin suurta, kun katseita voi jo suunnata kohti tulevaa lämmityskautta. Yhtiön keväällä lanseeraama palvelumalli on myös herättänyt suurta mielenkiintoa, sen tuodessa välittömät säästöt lämmityskustannuksiin heti kun hybridilämpövoimala on asennettu asiakkaalle.
TSF:n hallitus täydentyi rautaisen kovalla ammattilaisella, kun Olli Liitola liittyi yhtiön hallituksen jäseneksi. Toimitusjohtaja Janne Ritakoski on luonnollisesti erittäin otettu Ollin halusta käyttää aikaa yhtiön kehittämiseen haluttuun suuntaan. ”Ollilla on yli 30 vuoden kokemus pääomasijoitusalasta CapMan- konsernin eri johtotehtävistä ja kovat näytöt hallitustyöskentelystä kasvua ja kansainvälistymistä tavoitelleille yrityksille. Hän on aidosti kiinnostunut teknologiastamme ja ratkaisustamme asiakkaille ja se yhdistettynä vahvaan business- osaamiseen tukee erittäin hyvin tavoitteidemme saavuttamista. Olli täydentää henkilönä hyvin yhtiön hallitusta tuoden lisää ammattitaitoa hallitustyöskentelyyn , mutta myös sopivissa määrin rentoutta ja itseluottamusta, jolloin tekemisessämme säilyy luonteva ja ratkaisukeskeinen ote.” – Janne toteaa.
Yhtiön hallituksen jäseninä Ollin lisäksi jatkavat puheenjohtaja Asko Dahlbom ja varsinaiset jäsenet Juha Niemi, Panu Valkeinen ja Antti Koivisto. Olli on päässyt jo tutustumaan hallituksen jäseniin ja toimintaan yleisellä tasolla ja odottaakin innolla edessä olevaa yhteistä matkaa kohti kasvua ja kansainvälistymistä. ”Kuulin ensimmäisen kerran TSF:stä jo melkein pari vuotta sitten kun yhtiön talousjohtaja Juha Jaskari kertoi suunnitteilla olevasta hankkeesta rakentaa CO2- vapaita hybridilämpövoimaloita. Sain ajatuksesta ja potentiaalista heti kiinni ja pyysin kuulla matkan varrella lisää, miten projekti etenee. Nyt kun ensimmäiset voimalat ovat toiminnassa ja osoittaneet kykynsä myös suoriin säästöihin energiakustannuksissa on oikea aika skaalata toimintaa niin täällä suomessa kuin kansainvälisestikin. Potentiaalia tässä markkinassa on todella paljon ja meidän tehtävämme varsinkin näin alkuvaiheessa on maksimoida se asiakasymmärryksen ja aktiivisen tekemisen kautta. Uskon, että pystyn tässä tehtävässä auttamaan.” – Olli kommentoi.
Lisätietoja tiedotteesta antaa yhtiön toimitusjohtaja Janne Ritakoski. Lisäkysymyksiin TSF Hybridilämpövoimalan toiminnasta ja soveltuvuudesta eri kohteisiin vastaa kaupallinen johtaja Jusu Kainulainen.
Yhteystiedot:
Thermal Storage Finland Oy
Janne Ritakoski
toimitusjohtaja
janne.ritakoski@thermalstoragefinland.fi
+358 40 547 8867
Jusu Kainulainen
kaupallinen johtaja
jusu.kainulainen@thermalstoragefinland.fi
+358 40 826 6737